Maakuntavaltuuston kokouksessa 31.5.2010 hyväksyttiin maakuntaohjelma vuosille 2011-2014. Tässä pitämäni ryhmäpuheenvuoro maakuntaohjelmaan:
Maakuntaohjelmasta löytyy paljon hyviä ajatuksia, kuten kestävän
matkailun suosiminen sekä yritysten kannustaminen ekotehokkaampaan
tuotantoon. Vihreät pitää maakuntaohjelmaa näiltä osin erinomaisena
avauksena matkalla kohti maakuntaa, jossa luonnonvaroja käytetään
kestävästi. Vihreiden mielestä Etelä-Savolla onkin erinomaiset
mahdollisuudet laajentaa näitä tavoitteita siten, että Etelä-Savo
voisi tulevaisuudessa profiloitua erityisenä ekomaakuntana.
Merkittävä mahdollisuus Etelä-Savolle on luoda ekologisia työpaikkoja
panostamalla luomutuotantoon. Kuluttajien kiinnostus luomutuotteita
kohtaan kasvaa jatkuvasti. Luomutuotannon lisäksi uusia työpaikkoja
voidaan luoda panostamalla ympäristöteknologiaan. Ekomaakunnan
luomiseksi on myös tärkeää vahvistaa ympäristöön liittyvän koulutuksen
asemaa ja siirtyä vaiheittain ekologisempaan metsänhoitoon.
Maakuntaohjelman ympäristöselostus puhuu luonnon monimuotoisuuden
puolesta. Selostuksessa todetaan (s.12), että ?Etelä-Savon biologinen
monimuotoisuus on vähenemässä. Monimuotoisuuden kannalta tärkeitä
luonnontilaisia metsiä on vähän.? Lisäksi selostuksessa todetaan, että
tehokas metsätalous voi vähentää luonnon monimuotoisuutta. Vihreiden
mielestä metsänomistajille onkin tarjottava mahdollisuus hoitaa
metsiään monimuotoisina ympäristöinä, eikä vain yhden puulajin peltoina.
Selostuksessa todetaan myös, että Etelä-Savon soista on ojitettu noin
80 prosenttia, joten luonnontilaisia soita on jäljellä vähän.
Vihreiden mielestä metsien ja soiden tilaan onkin kiinnitettävä
entistä enemmän huomiota. Erityisen tärkeää ympäristön tilan kannalta
on, ettei luonnontilaisia soita enää oteta turvetuotantoon.
Maakuntaohjelmassa mainittujen ekotehokkuutta ja kestävää matkailua
koskevien tavoitteiden lisäksi tarvitaan myös kunnianhimoisempia ja
määrätietoisempia askeleita tiellä kohti uusiutuvaa Etelä-Savoa.
Vihreät tuleekin tekemään kaksi muutosesitystä maakuntaohjelmaan,
ensimmäinen koskien metsänhoitoa ja toinen luomutuotannon edistämistä.
Totean vielä lopuksi, että kuten maakuntavaltuuston puheenjohtaja
aluksi mainitsi, on norpan suojelu ensiarvoisen tärkeää. Kaikki
puolueet ovat sitoutuneet suojeluun ja kuten keskustan ryhmä, niin
myös vihreät pitää tärkeänä, että näistä sitoumuksista pidetään kiinni.
muutosesitykset:
s. 25 kohta "- metsien hyödyntämisen ja hoidon edistäminen? muutettava
muotoon "- metsien hyödyntämisen ja monimuotoisen metsänhoidon
edistäminen?
s. 25 uusi ranskalainen viiva kohdan ?maatalousyritysten välisen
yhteistyön syventäminen..." alle: - luomutuotannon edistäminen
Maakuntavaltuuston kokouksessa 28.-29.5. hyväksyttiin
maakuntakaava yksimielisesti. Maakuntastrategiaan teimme
muutosesityksen, että strategiaan lisättäisiin Savonradan oikaisun
eteenpäinvieminen. Lisäksi jätimme ponnen, että seuraavaan strategiaan
lisättäisiin elinympäristöä ja ilmastoa koskevat päämäärät. Tässä kaksi
ryhmäpuheenvuoroa, jotka pidin strategiaa ja kaavaa käsiteltäetäeessä.
Vihreiden ryhmäpuheenvuoro maakuntastrategiaan
Viialainen
maalaili näkymiä Etelä-Savosta ekomaakuntana. Tällä hetkellä
hiilinielut ovat suuremmat kuin päästöt ja muutoinkin esitettyjen
tilastojen valossa ympäristön tilan kannalta on nähtävissä hyviä
tuloksia. Tulevaisuuden osalta näen tilanteen hieman toisin: edessä on
haasteita, jotta saamme tilanteen pysymään tällaisena. Vaikka meillä
onkin tällä hetkellä voimakkaasti kasvavat metsät, jotka sitovat
runsaasti kasvihuonekaasupäästöjä, ei meillä kuitenkaan ole omaa
ilmastoa. Emme voi sanoutua irti päästövähennystavoitteista. Jotta
ilmaston lämpeneminen saadaan pysäytettyä joten kuten siedettävälle
tasolle, on kaikkien, myös Etelä-Savon, tehtävä osansa.
Vapaamatkustajiin ei ole varaa. Meidän on tavoiteltava
päästövähennyksiä tulevaisuudessa vaikka päästömme ovatkin nyt pienet
muuhun Suomeen verrattuna.
Maakuntastrategiassa
on kuusi strategiapäämäärää, joista yksikään ei liity ympäristön- eikä
luonnonsuojeluun eikä ilmastonmuutoksen torjuntaan. Tästä strategiasta
seuraa tragedia, ympäristö ei tällaista kestä. Merkittävä
ilmastoystävällinen teko olisi lisätä Savonradan oikaisu kriittisiin
menestystekijöihin. Tällä olisi suuri merkitys myös maakuntamme
elinkeinoelämälle. Tulemmekin esittämään, että strategiaan lisätään
Savonradan oikaisun eteenpäinvieminen. Lisäksi jätämme ponnen koko
strategiaa koskien. Edellytämme, että maakuntastrategiaa uusittaessa
strategiaan lisätään itsenäisenä strategisena päämääränän
elinympäristöä ja ilmastoa koskevat päämäärät.
Ryhmäpuheenvuoro maakuntakaavaan
Me
Vihreätkään emme tule tekemään muutosesityksiä, mutta haluamme nostaa
esiin muutamia meille tärkeitä seikkoja. Olemme tyytyväisiä siihen,
että oikoratavaraus jää voimaan. Pidämme tärkeänä, että rata kulkee
nimen omaan Heinolan kautta.
Se kiitoksista.
Eilen puhtaita järviämme ylistettiin reippaasti. Meillä on kuitenkin
myös muita luonnonvaroja, meillä on tuulta. Kaavassa ei kuitenkaan ole
varauksia tuulipuistoille, jotka olisivat tärkeitä maakuntamme
tulevaisuuden kannalta.
Toinen huolemme on,
että luonnontilassa olevan luonnon määrä vähenee jatkuvasti. Kaavalla
pyritään hallitsemaan kaikkea luontoa. Esimerkiksi voimakkaasti kasvava
rantarakentaminen yksityistää ennen kaikkien käytössä olleet rannat
vain harvoille. Pienet virkistysalueen lämpäreet eivät riitä ihmisille,
jotka haluavat nauttia luonnosta. Saimaannorppaakaan ei voi suojella,
jos kaikki rannat on rakennettu. Vaikka järviemme veden laatu on
parantunut, on paikallisesti havaittu myös merkkejä siitä, että puhtaat
vetemme ovat likaantumassa esimerkiksi Puulavedellä, Kyyvedellä ja
Piensaimaalla.
Lopuksi haluaisin kiinnittää
huomionne siihen, ettei vähittäiskaupan suuryksikkömerkinnöissä ole
määritelty kaupan koon ylärajaa. Näin ollen esimerkiksi hankkeiden
ilmastovaikutuksia ei ole voitu arvioida. Kaava mahdollistaa yli 2000
kerrosneliömetrin kaupan. 2000 ja 20 000 kerrosneliömetrin kaupalla on
kuitenkin melkoinen ero.