Kunnan on myytävä Suur-Savon Sähkön osakkeensa. Yhtiön jakama osinko ei ole asianmukaisella tasolla yhtiön tuottoon ja osakkeiden arvoon nähden. Sen harjoittama toiminta ei suosi riittävästi ekologisia tuotantotapoja. Osakkeiden myynnistä saadut varat tulee käyttää alijäämien kattamiseen, palvelutuotan-non kehittämiseen ja kunnan kiinteistöjen energiataloudellisten korjausten ja muutosten rahoittamiseen.
Kunnan tulee omassa energiankäytössään toimia esimerkkinä ja suosia ekologisesti tuotettua sähköä sekä säästää energiaa kiinteistöissään. Kuntalaisia tulee kannustaa tekemään luontoa säästäviä ratkaisuja omissa valinnoissaan.
Kunnallisen päätöksenteon on oltava demokraattisempaa. Päätöksenteon tulee olla avointa, läpinäkyvää ja puoluepoliittiset rajat ylittävää.
Omaishoidon tukea ja kotipalvelua on lisättävä.
Julkiseen liikenteeseen tulee panostaa myös haja-asutusalueilla.
Jätteiden lajittelua tulee lisätä yhteiskeräyspisteiden määriä lisäämällä. Lajitellun jätteen kuljettamista kaatopaikalle tulee edistää.
Kunnallistekniikka tulee ulottaa mahdollisimman laajalle alueelle kunnassa.
Perusterveydenhuollon on tultava lähelle ihmistä. Jokaisella kuntalaisella on oltava tasavertaiset oikeudet ja mahdollisuudet sosiaali- ja terveyspalveluihin.
Päivähoito, sivistys ja vapaa-aikatoimi on yhdistettävä samaan yksikköön ja siitä vapautuvat varat ja resurssit panostettava esim. koulujen kerhotoimintaan.
Vammaisten oikeudet henkilökohtaiseen apuun on turvattava.
Kunnan tulee olla reilu työnantaja. Palkkausjärjestelmä tulee olla palkitseva. Hyvään johtamiseen tulee kiinnittää huomiota.
Elinkeino- ja matkailutoimi on oltava kunnan omassa hallinnassa.
Kunnan tekemien hankintojen osalta tulee toimia hankintalain mukaisesti. Hankintaosaamiseen on panostettava enemmän virheiden välttämiseksi. Kilpailuttamisessa pelisääntöjen on oltava tarkoin laadittuja jo etukäteen. Tilaaja-tuottajamallin suhteen on kehitettävä osaamista.
Kunnan on turvattava riittävästi resursoitu ja laadukas opetus. Opetustoimen muutoksien tulee lähteä laadullisista, ei taloudellisista lähtökohdista. Oppilashuoltoon on panostettava riittävästi.
Kuntaan on saatava kansalaistalo yhdistysten ja järjestöjen käyttöön. Sotakoulu on tähän tarkoitukseen sopiva.
Haja-asutusalueita on kaavoitettava tiiviimmiksi maaseutuasumisen huomioon ottaviksi kokonaisuuksiksi. Näin turvataan paremmin kunnallistekniikka, julkinen liikenne ja palvelut.
Seudullinen yhteistyö on mahdollisuus ja vaihtoehto kuntaliitokselle.
Aluelämpökeskuksen oikea paikka ei ole koulukeskuksen tontilla. Jos aluelämpö toteutetaan, pitää koulun lämpökeskus säilyttää pelkkänä alakeskuksena.
Kallioniemi tulee säilyttää kunnan omistuksessa. Se voidaan vuokrata pitkäaikaisella sopimuksella matkailukäyttöön.
Kevyen liikenteen väyliä on lisättävä. Ulkoilumahdollisuuksia on kehitettävä monipuolisesti.
Kunnan omistajaohjausta tulee lisätä ja palvelutuotantoa kehittää.
Lisätietoja:
Ristiinan vihreiden puheenjohtaja Jukka Kuusela
Puhelin +358 40 0252457 Faksi +358 42 0252457
Email jukka.kuusela(at)pp.inet.fi