Etelä-Savon Vihreät

E-S vihreiden paikallisyhdistysten rahoitustiedot

Ajankohtaista – tiistaina 18. elokuuta 2009 klo 13.49 – kirjoittanut toiminnanjohtaja

Etelä-Savon vihreiden paikallisyhdistysten rahoitustietojen julkistaminen 18.8.2008.

Piirin toiminnanjohtaja Heikki Härkönen on tiedustellut piiriin kuuluvien paikallisyhdistysten rahoitustiedot joko puheenjohtajalta, rahastonhoitajalta tai muulta aktiivitoimihenkilöltä. Tiedot on myös julkistettu yhdistysten vuosikokouksissa.

Yhteistä kaikille piirin yhdistyksille on, että rahoitus on koostunut kunnallisten luottamustoimien kokouspalkkioista perityistä luottamushenkilömaksusta (15 tai 20 %), Etelä-Savon vihreiden piirijärjestön myöntämistä avustuksista (alkuperä puoluetuki), jäsenmaksuista ja yksityisten henkilöiden tekemistä pienistä lahjoituksista.

Puolue, piirijärjestö ja ehdokkaat kunallisvaaleissa ja eduskuntavaaleissa ovat julkaiseet rahoituksensa. Piiristä ei ollut ehdokasta eurovaaleissa 2009, mutta piirin antamat pienet summat on ilmoitettu osana niitä saaneiden eurovaaliehdokkaiden rahoitusilmoituksia.

Yhdistykset eivät ole saaneet rahoitusta yrityksiltä tai yhdistyksiltä missään muodossa. (Ristiinan vihreiden tietoja ei toistaiseksi ole saatu). Nyt julkaistut tiedot täsmentyvät kun yhdistysten toimihenkilöitä tavoitetaan.

Vihreiden paikallisyhdistysten (kunnallisjärjestöjen) rahoitus (tuloslaskelman tulopuoli) vuosina 2007 ja 2008:

2007 2008
Mikkelin seudun vihreät 3333,55 euroa noin 5500 euroa
Savonlinnan seudun vihreät 1690,45 euroa 4719,03 euroa
Pieksämäen vihreät alle 800 euroa noin 1000euroa
Rantasalmen vihreät noin 150 euroa reilu 500 euroa
Ristiinan vihreät noin 100 euroa* noin 600 euroa*

*) Piirin toiminnanjohtajan arvio

2008 Kunnallisvaaleissa piirijärjestö tuki paikallisyhdistyksiä vaaleissa seuraavasti (julkaistu aiemmin piirin vaalirahoitusilmoituksessa):

Mikkelin seudun vihreät 2000 euroa

Savonlinnan seudun vihreät 2000 euroa

Pieksämäen vihreät 500 euroa

Rantasalmen vihreät 500 euroa

Ristiinan vihreät 500 euroa

Seuraavat yhdistykset on rekisteröity Etelä-Savossa 2009

Kerimäen vihreät

Savonlinnan seudun vihreät naiset

Savonlinnan seudun vihreät nuoret ja opiskelijat

Siirry kommentoimaan kirjoitusta tai lähetä seurantailmoitus (trackback) omalta sivustoltasi.

4 kommenttia artikkeliin ”E-S vihreiden paikallisyhdistysten rahoitustiedot”

  1. Антон Павлович kirjoittaa:

    25. maaliskuuta 2010 kello 19.10

    Спасибо < a href=”http://fekla-ltd.ru” > < /a >…

  2. Alex Gordon kirjoittaa:

    9. huhtikuuta 2010 kello 0.18

    Давно меня тут не было….

    ……

  3. Kylie Batt kirjoittaa:

    20. huhtikuuta 2010 kello 10.28

    Какой отличный топик…

    ……

  4. Kylie Batt kirjoittaa:

    12. toukokuuta 2010 kello 19.30

    даааа… ты прав…

    Tiedot on myös julkistettu yhdistysten vuosikokouksissa…..

Kommentoi kirjoitusta

Voit käyttää kommentissa seuraavia XHTML-tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>

Etelä-Savon Vihreät on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu